
KATSAUS YKSITYISKOHTAISEMMIN
EPÄKOHTIIN:
Sosiaali- - ja terveystoimen 3/3 2005 osavuosikatsauksesta selviää seuraavia
huolestuttavia asioita:
( Otteita / poimintoja osavuosikatsauksesta)
- Oman toiminnan toimintakatteen ylitys muodostuu tuloarvion alittumisesta,
sijaisten selvästi suunniteltua suuremmasta käytöstä
sekä asiakaspalvelumenojen
kasvusta erityisesti vanhuspalveluissa
- Tarvikkeiden ostot ylittyivät 138.900 euroa. Lääke ja hoitotarvikekuluihin
käytettiin 0.2 Miljoonaa Euroa arvioitua enemmän. Lääke ja hoitotarvikkeet
ovatkin viime vuosina nousseet merkittävästi.
- Sairaanhoitopiirin maksuosuudet jatkoivat kasvuaan
- Hammashuollossa jonossa on edelleen 600 jonottajaa
- Tehovarman vakinainen sijaiskapasiteetti ei riittänyt, vaan sijaistyövoiman
palkkoihin sivukuluineen käytettiin 0,4 MILJOONAA euroa yli talousarvion
- Maaliskuussa 2005 tuli voimaan laki kiireettömään hoitoon pääsyn turvaamisesta
(ns. hoitotakuu)…Toiminnassa on ollut sekä teknisiä että toiminnallisia
ongelmia, joista kuntalaiset ovat antaneet runsaasti palautetta.
- ...tehtiin vuoden 2005 aikana enemmän kiireellisiä ja varsinaisia
huostaanottoja kuin edellisenä vuonna.
- Omaishoidon tuen piirissä oli 31.12.2005 kaikkiaan 74 alle 65-vuotiasta
henkilöä. Omaishoidontukeen varattu määräraha oli riittämätön.
- Henkilöstön sijaismäärärahat ylittyivät 0.2 miljoonaa euroa
- Henkilöstön sairauspoissaolot hieman lisääntyivät ollen keskimäärin 1,7 pv /
työntekijä
- Jonotusaika toimeentulotukiasiakkaille jossa on pyritty max 2 viikkoon,
ei ole
toteutunut!
- Lasten kohdalla psykiatriseen hoitoon pääsy 3 kk:den kuluttua
ilmoittautumisesta ei ole toteutunut vuosiin ja tutkimukseen 3 vko:n kuluttua
ilmoittautumisesta vain osan vuodesta toteutunut
- Lastensuojelun tarpeen kasvun kehitys on huolestuttava. Lastensuojelun
raskaiden ja kalliiden toimenpiteiden tarve on ollut suurempi kuin edellisenä
vuonna. Vuoden 2005 aikana tehtiin edellistä vuotta enemmän kiireellisiä
huostaanottoja ja varsinaisia huostaanottoja.
- Elatustukea saaneiden lasten määrä on kasvanut
- Väestömäärä Imatralla sosiaalityöntekijää kohti 2467 asukasta kun taas
valtakunnallinen suositus 2000 asukasta!
- Sosiaalityöntekijöiden puute: Tavoitteena olevasta 11 kelpoisuusehdot
täyttävästä sosiaalityöntekijän virasta täytetty vain viisi!
- Lastensuojelutyössä vuoden 2005 aikana ei pidetty yhtään läheisneuvonpitoa.
- Henkilöstön sairauspoissaolojen määrä yli puolet tavoitteesta enemmän!
- Erityisesti sosiaalityöntekijöiden vaikea saatavuus ja sijaisten vaihtuvuus
vaikeuttanut suunnitelmallisen työn kehittämistä mm. koskien palvelusuunnitelman
tekoa.
- Kaikille vammaispalveluiden asiakkaille ei olla pystytty tekemään ajantasaista
palvelusuunnitelmaa
- Vaikeavammaisten palvelusuunnitelmia tehty vähän johtuen niukasta
henkilöstöresursseista (vain yksi vammaispalvelun sosiaalityöntekijä)
- Lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä tulisi olla vain 40 asiakasta /
työntekijä, mutta tällä hetkellä n.60-70 asiakasta.
- Kelpoisuusehdot täyttävien sosiaalityöntekijöiden puute
vaikeuttanut
tehtävärakenteiden ja työnjaon suunnitelmallista etenemistä
- Vanhuspalveluiden vastuualueen toimintakate on suunnitelmaan nähden ylittynyt
0,7 miljoonaa euroa
- Vanhuspalvelujen vastuualuetta kokonaisuutena tarkasteltaessa palvelujen ostot
ovat toteutuneet 22.6% YLI SUUNNITELLUN (ylitys 1,2 miljoonaa euroa)
- Koskien vanhuspalveluita erikoisesti puhtaanapito ja pesulapalveluissa on
selvää ylittymistä, samoin lääkkeet ja hoitotarvikkeet ovat ylittyneet. Lääke ja
hoitotarvikkeiden ylitys aiheutuu osittain kustannustason noususta ja lääkkeiden
monimuotoisemmasta käytöstä kuin aikaisempina vuosina.
- Henkilöstön poissaolojen määrä koskien vanhuspalveluita on kokonaisuudessaan
lisääntynyt
- Lääkärivaje
- Sairaanhoitajapula
- Sairaanhoitajilla ei ollut vuoden 2005 kesän aikana sijaisia, joten
VAIN
päivystysluonteiset asiat voitiin hoitaa.
- Aikuisneurologisille asiakkaille ei ole voitu tarjota pitkäaikaista
toimintaterapiaa omana toimintana
- Imatran väestön sairastavuus on n. 10% koko maan kuntien keskitasoa suurempi!
- Henkilöstön sairaus- poissaolot noin puolet suunniteltua enemmän
- Henkilöstön ilmapiirimittauksessa tulokseen heikentävästi vaikuttavia
tekijöitä saattoivat olla vuoden alusta käyttöön otettu yleistyöaika päivätyötä
tekevissä yksiköissä sekä kaupungin TIUKENTUNUT TALOUS ja siihen liittynyt
TIUKKUUS määräaikaisten sijaisten käytöstä
- Mielenterveyspuolella vaikea lääkäripula
- Mielenterveyspuolella tärkeimpänä syynä hoitopäivien ylittymiseen oli
päihdeklinikan laitoshoidossa oleva tilapäinen katkos ja PITEMPÄÄ PÄIHDE- TAI
HUUMERIIPPUVUUDEN kuntoutusta tarvitsevien potilaiden lisääntyvä määrä.
- Mielenterveyspuolen lääkäritilanne ollut huono koko vuoden ajan. Vajetta ei
pystytty paikkaamaan edes ostopalveluilla
IMATRAN SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN ESITYS VUODEN 2006 TALOUSARVIOKSI JA
VUOSIEN 2007-2008 TALOUSSUUNNITELMAKSI
(otteita)
- Tukea tarvitsevien lapsiperheiden määrä lisääntyy
- Lastensuojelun avohuollon tukitoimien piirissä olevien lasten määrä on
kasvanut vuosittain. Samoin huostaan otettujen lasten määrä on kasvanut!
Edellä
kuvattu kehitys tulee lähivuosina edelleen jatkumaan.
- Päihteiden käyttö lisääntyy erityisesti lasten ja nuorten kohdalla
- Syrjäytymisongelmat lisääntyvät ja muuttuvat monimuotoisemmiksi sekä
pysyvämmiksi
- Korkeana pysyvä työttömyys aiheuttaa sosiaali- ja terveyspalveluille haasteita
ja KUSTANNUSPAINEITA
- Lääkäreiden rekrytointivaikeudet kunnallisella sektorilla tulevat lähivuosina
jatkumaan
Lisää rahaa sosiaali- ja terveystoimeen ADRESSI ei tarkoita rahaa vain sosiaaliavustuksen varassa eläville, toisin kuin yleensä asiasta tietämättömät luulevat. Alla olevasta kuvasta huomaamme, että sosiaali-avustukset näyttelevät varsin pientä roolia koko sosiaali- ja terveyskeskuksen toimintamenoista (kuva 2006-2008 taloussuunnitelmasta)


http://www.adressit.com/peruspalvelut