Ajokoirajalostuksesta: kenneltoiminnasta koskien kokeita ja näyttelyitä kommentit vieraskirjaan. Vieraskirjaan voit myöskin jättää ilmoituksiasi pentueista, joita sinulla myytävänä tai jos sinulla on tarjota jalostukseen hyvää urosta, ilmoitathan siitäkin vieraskirjassa. 

METSÄSTYSSEURAT AVAINASEMASSA

Kaikkien niiden keskuudessa, jotka harrastavat innokkaasti ajokoirilla kilpailemista puheenaiheena on usein, mistä nuoria ja uusia harrastajia ajokoiraharrastuksen pariin? Ajokoe sääntöjä on viime aikoina pyritty muovaamaan siten, että "kynnys ajokokeisiin" olisi mahdollisimman matala jne. Todellisuudessa sääntöjen muuttamisella eikä muillakaan "vastaavilla tempauksilla" tulla koskaan saamaan todellista HERÄTYSTÄ AJOKOIRIEN KILPAILURINTAMALLE…

Ensinnäkin, monet nuoret maassamme ovat kiinnostuneet metsästyksestä mutta eivät saa ikinä mahdollisuutta sen harrastamiseen! Jos ei voi harrastaa metsästystä, mitä tekee silloin suomenajokoirallakaan…

Se, että monet maamme nuorista (myöskin vanhemmasta väestöstä) eivät voi KÄYTÄNNÖSSÄ harrastaa jaloa metsästysharrastusta on seurausta METSÄSTYSSEUROJEN "Piiri pieni pyörii" leikistä. Monet ostaisivat suomenajokoiran, treenaisivat sitä ja toisivat ajokokeisiin / näyttelyihin, jos heille vain metsästysseurat myöntäisivät jäsenyyden. Avainasemassa ovat siis metsästysseurojen johtohenkilöt.

Puhutaan metsästysseurojen ukkoutumisesta jne. Kuitenkin usein ne, jotka innokkaimmin puhuvat edellä mainitusta asiasta käytännössä toimivat puheidensa vastaisesti! Metsästysseurojen hallituksissa nämä ukkoutuneet "valtaapitävät" usein antavat kielteisen päätöksen kokouksissa, joissa käsitellään uusien jäsenien anomuksia.

Metsästysseuroihin pääsy on valitettavasti tänä päivänä mahdotonta kaikilta niiltä, joilla ei ole tuttuja seurassa johon anovat, tai jotka yksinkertaisesti ovat syntyneet niin köyhään perheeseen, ettei ole tarjota vastapalvelukseksi metsästysseuraan pääsylle valtavia maa-alueita. Jos he kaiken edellä mainitun lisäksi ovat itse työttömiä tai muuten taloudellisesti tilanteessa, jossa heillä itsellään ei ole mahdollisuutta ostaa maa-alueita on heidän tilanteensa metsästysseuroihin pääsyn osalta TOIVOTON!

On hyvin mielenkiintoista todeta se tosiasia, että valitettavan usein metsästysseurat laiminlyövät riistanhoitotyötä hallinnassaan olevilla maa-alueilla ja kuitenkin samanaikaisesti uusien jäsenien anoessa metsästysseuroihin itse vetoavat milloin yhdistyslakiin ja milloin mihinkin antaessaan metsästysseuraan anovalle kielteisen päätöksen. MITÄ KAKSINAAMAISUUTTA! Valitettavan monet metsästysseurat laiminlyövät vastuunsa suhteessa maanomistajiin siten, etteivät harjoita riittävää pienpetojen pyyntiä saatikka harjoita riittävän tehokasta pienriistan ruokintaa. Kuitenkin samanaikaisesti he estävät innokkaita metsästysharrastuksesta kiinnostuneita pääsemästä seuraan, jotka ehkä korjaisivat edellä mainitun epäkohdan monien metsästysseurojen osalta puhumattakaan siitä, että näistä uusista jäsenistä voisi tulla tulevien ajokuninkaiden omistajia ja INNOKKAITA KOE / NÄYTTELYHARRASTAJIA, jos vain heille yksinkertaisesti annettaisiin mahdollisuus metsästää suomenajokoiralla…

On valitettavan selvää, että metsästysseurojen monet hallituksen jäsenet vähät välittävät ajokoiraharrastuksesta. Mutta kaikki ne metsästysseurojen hallituksen jäsenet, jotka ovat samalla innokkaita ajokoirien koe / näyttelyharrastajia tulisi nyt vihdoin antaa oma panoksensa siihen, että ajokoirien kokeissa / näyttelyissä käynnit lisääntyisivät ja äänestää hallituksien kokouksissa niiden anojien kohdalla KYLLÄ, jotka hakupapereissaan kertovat omistavansa suomenajokoiran tai aikovansa ostaa sellaisen, jos pääsevät seuran jäseneksi. Hallituksen jäsenten, jotka ovat itse innokkaita ajokoirien kokeissa / näyttelyissä kävijöitä, tulisi äänestä KYLLÄ myös silloin, vaikkakin anoja ei itse omistaisi minkäänlaisia maa-alueita!

Jos taloudellinen asema on se kynnys, joka muodostaa metsästysseuroihin pääsyn ja tätä kautta tulevien ajokoiraharrastajien mahdollisuudet joskus tulevaisuudessa päästä kilpailemaan pitkälle jalostuneella ajokoirallamme, niin turha on silloin muokkailla ajokoesääntöjä saatikka puhua kauniita palopuheita siitä, miksi ei nuoret ole "mukamas" kiinnostuneita ajokoiraharrastuksesta! Jos kaikki innokkaat ajokoiraharrastajat olisivat päässeet maassamme metsästysseuroihin, olisi vuosittain ilmestyvä Suomen ajokoirajärjestön laatima VUOSIKIRJA TUPLASTI PAKSUMPI KUIN SE NYT ON…

Jos raha on se, joka määrää kuka voi metsästää ja käydä ajokeissa suomenajokoiralla, silloin olemme ajokoiraharrastajina SURKEASTI EPÄONNISTUNEET HARRASTUKSEMME ETEENPÄIN VIEMISESSÄ! Jos rahan voimalla maassamme pääsee metsästysseuroihin ja tätä kautta harrastamaan metsästystä uljaalla suomenajokoirallamme, miksi yleensä tehdä edes työtä uusien harrastajien tavoittamiseksi? Jos hyvä taloudellinen asema (omistaa maa-alueita ja täten pääsee seuraan) on se, joka määrää TULEVAISUUDEN AJOKOIRAHARRASTAJIEN MÄÄRÄN JA TASON, niin silloin voimme laittaa "pillit pussiin", lakata näyttelemästä ja tunnustaa avoimesti: ME OLEMME MUITA IHMISIÄ SURKUTELTAVAMMAT!

Suomenajokoira, kiitos esi-isillemme, on jalostettu ajamaan niin jänistä kuin kettuakin. Kettua ajavien suomenajokoirien kokeissa käyttäminen "meillä päin maatamme" on valitettavasti jäänyt hyvin vähäiseksi. Vähintä, mitä voisi metsästysseuroilta vaatia, on se, että metsästysseurat myöntäisivät innokkaille ajokoirilla kettua metsästäville seuroihinsa ns. pienpetojen pyyntiluvat! Jo Metsästäjäin Keskusjärjestökin suosittelee tätä käytäntöä. Tähän mennessä seurat eivät ole osoittaneet halukkuuttaan antaa innokkailla suomenajokoirilla kettua pyytäville lupia metsästää vapaasti alueillaan. Syyksi on usein esitetty yhdistyslakia ja sitä, ettei valvontaa pystytä riittävän tehokkaasti suorittamaan niiden osalta jotka väittävät pyytävänsä vain kettua.

Todellisuudessa, jos metsästysseura ei voi luottaa henkilöön, joka sanoo metsästävänsä vain kettua ajokoirillaan, kertoo se vain metsästysseuran sisäisestä luottamuspulasta sekä siitä, etteivät metsästysseuran hallituksen jäsenet tiedä mitään TODELLISESTA RIISTANHOIDOSTA. Turha on ihmetellä metsästyseurojen huonoa pienriistakantaa, jos itse laiminlyövät riistan ruokinnan sekä tehokkaan pienpetojen pyynnin puhumattakaan siitä, että omalla mielivaltaisella toiminnallaan estävät innokkaita pienpetojen pyytäjiä pääsemästä seuraansa ja täten korjaamaan tilanteen! Jos metsästys seurat toimisivat Metsästäjäin Keskusjärjestön ajaman linjauksen mukaisesti, olisi täysin varmaa, että kettua ajavien suomenajokoirien kokeissa / näyttelyissä käynnit lisääntyisivät huomattavasti myöskin Kymenläänissä!

Metsästysseurat voisivat myöntää myöskin jäniksenajattamislupia (saa ajattaa jänistä mutta ei saa ampua) niille, joilla itsellään ei ole käytössä maa-alueita. Vaikka metsästysseurat väittäisivät mitä tahansa, niin todellisuudessa on todella helppoa valvoa toimivatko ns. poikkeusluvan saaneet metsästysseuran ohjeiden mukaisesti puhumattakaan siitä, että ihmisluottamuspulasta kärsiminen kertoo aina jotakin ihmisluonteen vääristymästä…

Joten, innokkaana ajokoirien koe / näyttelyihmisenä, jos kuulut jonkin metsästysseuran hallitukseen, OLETHAN OMALTA OSALTASI VIEMÄSSÄ AJOKOIRAHARRASTUSTAMME ETEENPÄIN! NYT ON RIITTÄVÄSTI PUHUTTU, ON "TEKOJEN AIKA"…

Marko Lindin kirjoitus 13.lokakuuta 1998 paikallisessa lehdessä Uutisvuoksessa palstallaan "RIISTALLA":

NUORI SALAMETSÄSTÄJÄ

Herätyskellon pirisevä ääni kaikuu kerrostalon ylimmän kerroksen huoneistossa herättäen nuoren tämän maailman matkaajan. Silmiään hieman hieraisten hän pomppaa nopeasti pystyyn ja hoiperrellen hoippuu keittiöön, jossa vielä hieman unisena painaa kahvinkeittimen nupin alas. Sitten hän kävelee vessan kautta olohuoneeseen sohvalle ja siihen itsensä oikaisee. Uni kyllä vielä maittaisi, mutta ei; hereille on noustava!

Näihin ajatuksiin vaipuen hän kuitenkin nukahtaa uudelleen, mutta…siinä samassa hän tuntee poskellaan märän lipaisun. “No, kyllä me lähdetään, usko jo”; höpisee nuori puoliuninen metsästäjä pystykorvalleen Pikelle. Ei auta muu, kuin siitä sitten keittiöön, kuppi kahvia ja metsävaatteet niskaan.

Koira hihnassa kävelee nuori sydän täynnä jännitystä kohti alueita, joissa pitäisi hänen tietämänsä mukaan olla lintuja. Olivat viikko sitten kylän miehet sanoneet nähneensä ison ukkometson erään mäen rinteellä. Sinne oli matka, ja koirakin ikään kuin jotain aavistaen vetää hihnassa niin, että pitelemistä siinä nuorella on.

Perille saavuttuaan molemmat vilkaisevat toisiinsa ja metsästys voi alkaa. Koira hihnasta päästyään juoksee heti metsän pimentoon. Hiljaisuus luo taianomaiset olosuhteet komean suomalaisen metsän ylle.

Yhtä äkkiä alkaa komea “naksutus”, jota säestää koiran intohimoisen kiivas haukku. Nuori juoksuaskelin suunnistaa haukkua kohden sydän jännityksestä hakaten. Lähemmäs päästyään alkaa varovainen hiipiminen. Viimeiset metrit kontallaan ja aseen poskelleen nostaen laukaisee.

Niin tuli alas kuin käpy, ajattelee nuori ja on tyytyväinen itseensä ja koiraansa. Elämän ensimmäinen, tottavie! On tämä mahtavaa, ajattelee nuori suoristaessaan isoa komeaa ukkometsoa. Koira pyörii ympärillä palkkion toivossa. Kaikki on niin kuin pitääkin; Nuori miehenalku, koira ja kaunis suomalainen metsä…

Mutta sitten tapahtuu jotakin. Kuuluu miesten ääniä ja juoksuaskelia. Paikalle rynnistää kolme innokasta “riistanvartijaa”. “Onkos pojalla metsästysoikeus näille alueille”; kysyy vanhin mies ylimielisesti. Turha kysymys sinällään, sillä toki miehet tiesivät ettei pojalla mitään lupia alueille ollut. Niin…paluu onnenhetkistä arkitodellisuuteen voi jollekin olla karvas pala!

Voisiko tämä kaikki edellä kirjoitettu olla todellisuutta? Kyllä, tämä voisi olla todellisuutta ja sitä se onkin monien kohdalla ollut ja luultavasti tulee valitettavasti olemaan. Mutta jos hyvä lukijani yhtään asiasta mitään ymmärrät, niin esitätkin kysymyksen joka kuuluu: MIKSI TÄMÄ ON NIIN MONEN KOHDALLA VALITETTAVAA TODELLISUUTTA?

On helppo tuomita tuo kyseisen esimerkkimme nuori poika. Ja onkin toki totta, että väärin tuo poika teki. Mutta mikä sai hänet tekemään sellaista? Mikä sai hänet metsästämään alueilla, joihin hänellä ei ollut metsästysoikeutta?

Vastaus voisi olla niinkin yksinkertainen kuin: Hänellä ei ole ollut mitään muita alueita, joissa harrastaa jaloa pystykorvalla metsästystä! Hän oli ehkä kysellyt ja yrittänyt kaikin tavoin itselleen metsästysalueita hankkia, mutta turhaan. Oli ehkä kysynyt pääsyä johonkin metsästysseuraankin, mutta ei ollut päässyt. Ehkä tuon nuoren suonissa virtasi niin vahvana metsästysveri, että hänen oli vain yksinkertaisesti pakko päästä metsälle toteuttamaan viettiään siitäkin huolimatta, vaikka hänellä ei lupaa alueille ollutkaan. Jos ei kerta luvallisesti, niin sitten luvattomasti…

Ehkä nyt ymmärrämme hieman paremmin tuota nuorta poikaa. Tällaisia nuoria ja vähän vanhempiakin löytyy kauniista Suomen maastamme paljonkin, valitettavasti.

Oletko sinä mitenkään edesauttanut tällaisia ihmisiä, jotta he ovat voineet nauttia kauniista luonnostamme LUVALLISESTI? Tänä päivänä puhutaan paljon siitä, miten nuoret käyttävät. Usein syyllistytään vain tuomitsemaan ja näkemään heistä vain ne huonot puolet. Kukaan täysijärkinen vanhempi ihminen ei voi olla iloinen siitä, että nuorisomme viettää aikaansa kaduilla ja kapakoissa ryypiskellen ja tapellen. On olemassa paljon hyviä harrastuksia ja niiden pariin meidän pitäisikin nuoremme johdattaa. Yksi tällainen on tietysti ikivanha ja hyväksi todettu metsästysharrastus. Nuori metsässä samoillessaan oppii antamaan arvoa oikeille arvoille. Arvoille, joiden pohja ei petä…

Usein kuulee vanhojen metsästys konkarien puhuvan, että metsästysseurat ovat ns. ukkoutumassa ja lisää nuoria pitäisi saada toimintaan mukaan. Mutta kuitenkin nuo samat konkarit jonkun nuoren pyrkiessä metsästysseuraan ovat juuri niitä ensimmäisiä, jotka esittävät kieltävän vastauksen. Mitä tyhmyyttä, mitä typeryyttä…

Nuo samat konkarit ovat valmiita suorastaan lynkkaamaan jonkun nuoren ja vanhemmankin salametsästäjän ja kuitenkin itse kiertävän suomen metsästyslakia minkä ehtivät. Esimerkkinä mainittakoon: moni vanha metsästyskoiramies olisi valmis ampumaan suden heti kun se eteen tulee riippumatta siitä, onko se luvallista vai ei. Moni vanha metsämies nostaa haulikon poskelleen kanahaukan lentäessä ylitse, oli se sitten luvallista tai ei…

Tarkoitukseni ei ole puolustaa salametsästäjiä, vaan niitä, jotka eivät ehkä SINUN ahdasmielisyytesi takia ole päässeet luvallisesti harrastamaan niinkin kaunista ja jaloa harrastusta kuin metsästys on. Ne, jotka metsästystä haluavat harjoittaa, niille tulisi siihen antaa mahdollisuus.

Metsästysseurojen tulisi siirtyä puheista tekoihin ja myöskin maanomistajat voisivat myötävaikuttaa siihen, että halukkaat, innokkaat ja riistanhoitotyötä harrastavat pääsisivät kauniiseen luontoomme samoilemaan: LUVALLISESTI…

Marko Lind

Paikallislehti Uutisvuoksen tekemä artikkeli Marko Lindistä 28. heinäkuuta 1996

Lind esittelemässä nuorille metsästyskulttuuria

NUORIA INNOSTETTAVA RIISTANHOITOTYÖHÖN

Monessa metsästysseurassa nuoret jäsenet joutuvat ensimmäiset vuodet puurtamaan pelkästään riistanhoitotyön parissa. Tällainen menettelytapa saattaa tuottaa itse riistanhoidolle paljon hallaa, koska eläinten ruokinnasta ja suojelemisesta tulee silloin liian monelle pelkkä pakollinen velvollisuus.

Tätä mieltä on imatralainen metsästäjä Marko Lind, joka itse kuuluu sekä Kyläniemen että Ylävuoksen metsästysseuroihin. Lisäksi hän kasvattaa ajokoirista ja pystykorvista apureita lintu ja jänismetsälle.

- Uudella asennekasvatuksella pyritään kuitenkin nyt siihen, että riistanhoitotyötä tehdään koska sitä halutaan tehdä. Työ käsittää loppujen lopuksi vuoden kaikki 365 päivää. Ei siis riitä, että heiniä viedään jäniksille vain kerran vuodessa, Lind sanoo.

Hänen mielestään nuoria pitäisi kannustaa ja tukea entistä enemmän niin riistanhoitoon kuin metsästysseurojen toimintaan mukaan.

- Ne ovat hyviä harrastuksia, paljon parempia kuin kadulla ryypiskely. Metsässä ihminen kasvaa ihmisenä, Lind miettii.

Hän tietää mistä puhuu. Lindin muistoissa ovat hurjat nuoruusvuodet, jolloin elämä heitti monesti kuperkeikkaa. Lopulta uskoontulo kolme vuotta sitten pisti asiat oikealle tolalle.

- Olen ollut pienestä asti kova kala- ja metsämies. Uskoontulo muutti kuitenkin suhdettani luontoon enemmän suojelevaksi. Tärkeintä ei ole saalis, vaan metsässä oleminen, metsämies pohtii.

Hänen mielestään ihmisen on turha sulkea itseään pois luonnon ekosysteemistä. Luonto ei auta ollenkaan se, että kaksijalkaiset yksilöt eivät puutu sen tapahtumiin lainkaan. Luonto tarvitsee ihmisistä samalla tavalla kuin ihminen luontoa.

- Metsästäjiä on pidetty usein luonnon suurimpina vihollisina, mutta se ei ole totta. Harvassa ovat lopulta ne päivät, kun metsästä ammutaan saalista. Kyllä oikea metsästäjä on valmis uhraamaan luonnon suojelulle paljon aikaansa ja rahojaankin, Lind toteaa.