
YLI KOLMANNES KANSANEDUSTAJISTA TAHTOO SUSIPOLITIIKASSA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN SUOMELLE SEKÄ ON JOLLAKIN TAPAA HUOLESTUNUT VALLALLA OLEVASTA SUSIPOLITIIKASTA
Lähetimme kyselyn Kansanedustajille, jossa tiedustelimme heidän kantaansa susipolitiikkaan. Kansanedustajien vastausaika on umpeutunut, vaikkakin otamme vielä vastaan myöhässä tulleita vastauksia koskien kyselyämme, joten on hyvinkin pääteltävissä, että niiden Kansanedustajien, jotka tahtovat Suomelle itsemääräämisoikeutta susipolitiikassa sekä ovat huolissaan vallalla olevasta susipoliittisesta kehityksestä, oletettavasti kasvaa.
Vastanneista Kansanedustajista vain 9 ilmoitti kannattavansa sitä, että EU päättäisi suomen susipolitiikasta ja nekin koostuivat vihreiden edustajista. Kolme Kansanedustajaa ilmoitti tavalla tai toisella haluttomuudestaan vastata kyselyymme. Peräti 71 Kansanedustajaa ilmoitti selvästi, että susipolitiikan suhteen tulisi Suomella olla itsemääräämisoikeus. Itsemääräämisoikeuden kannalla olevat Kansanedustajat olivat pääsääntöisesti myöskin sitä mieltä, että susikantaa tulisi vähentää nykyisestään ja loput pitivät tämän hetkistä kantaa riittävän suurena. Jotkut Kansanedustajat laittoivat vastaukseensa mukaan myöskin kommenttejaan / kirjoituksiaan, jossa osoittivat syvän huolestumisensa vallalla olevasta susipolitiikasta. Yhteensä tavalla tai toisella vastanneita Kansanedustajia on tällä hetkellä 82.
Kansanedustajien vastaukset kertovat karua kieltään vallalla olevan susipolitiikan väärästä linjauksesta, jossa EU aikoo viisinkertaistaa maassamme susipopulaatiota vastoin kansalaistemme mielipidettä, joka selviää susienhoitosuunnitelmassa 2005. Yhteiskuntamme korkeimman päättävän elimen näin syvä huolestuminen vallalla olevasta kehityksestä koskien susikannan kasvua on asia, jota ei voi maamme poliittisessa päätöksenteossa mitenkään jättää huomioimatta! Kansanedustajat ovat suorassa / epäsuorassa yhteydessä äänestäjiinsä ja sitä kautta on perusteltua todeta myöskin äänestäjien syvä huolestuneisuus sekä pelko susikannan kasvattamisesta maassamme, vaikka jo nyt monin paikoin susi- tihentymä alueilla ihmiset valitettavasti joutuvat ikäviin yhteentörmäyksiin liiallisen susikannan kanssa tavalla tai toisella.
Internetissä susiadressi, joka lähetetään vuoden 2007 alussa
- maa- ja metsätalousministeriöön
- Eduskuntaan
- Eu-komissioon
YHDESSÄ KANSANEDUSTAJIEN MIELIPITEIDEN KANSSA!
Adressissa jo nyt allekirjoittaneita vähän yli 2
000 nimeä ja nimien lukumäärä tulee moninkertaistumaan, kun adressin
olemassaolosta tulee tiedotus / artikkeli lähiaikoina ilmestyviin koira-alan
julkaisuihin jne.
Kansanedustajien vastaukset luettavissa kokonaisuudessaan internetsivuilla:
http://www.voittajakennel.com/web/SIVU67.htmInternetissä susiadressi os.
http://www.adressit.com/susiSusiadressin tiimoilta todellinen susitietopaketti internetsivuillamme:
http://www.voittajakennel.com/web/SIVU20.htmAlla olevat Kansanedustajat tahtovat Suomelle itsemääräämisoikeuden susipolitiikassa, sekä ovat tavalla tai toisella huolestuneita vallalla olevasta susipolitiikasta:
Bjarne Kallis
Toimi Kankaanniemi
Matikainen-Kalstrom Marjo
Johannes Koskinen
Anttila Sirkka-Liisa
Sasi Kimmo
Nepponen Olli
Salo Petri
Paajanen Reijo
Lintonen Minna
Oinonen Lauri
Raija Vahasalo
Tulonen Irja
Susanna Haapoja
Kähkönen Lauri
Mikko Alatalo
Tapani Tölli
Alho Arja
Paula Risikko
Räsänen Päivi
Arto Satonen
Puisto Virpa
Seppo Lahtela
Pentti Klaus
Esko Ahonen
Simo Rundgren
Jukka Gustafsson
Raimo Vistbacka
Timo Soini
Pehr Löv
Matti Kangas
Iivo Polvi
Hannu Hoskonen
Tero Rönni
Anne Holmlund
Tuomo Hänninen
Hanna-Leena Hemming
Lasse Hautala
Kari Uotila
Outi Ojala
Seppo Särkiniemi
Leena Harkimo
Anneli Kiljunen
Markku Koski
Aila Paloniemi
Sasi Kimmo
Matti Kauppila
Harry Wallin
Ben Zyskowicz
Markku Rossi
Klaus Hellberg
Sari Essayah
Sirpa Asko-Seljavaara
Tuija Nurmi
Kimmo Tiilikainen
Suvi Linden
Simo Rundgren
Minna Lintonen
Arto Seppälä
Jari Leppä
Markku Laukkanen
Jouko Laxell
Kari Kärkkäinen
Risto Kuisma
Nils-Anders Granvik
Eero Lankia
Mia-Petra Kumpula-Natri
Martin Saarikangas
Imatralla 16 elokuuta 2006
Susiadressin / Kansanedustajille lähettämän kyselyn tekijä:
Marko Lind
KÄYNTIKORTTI
http://www.sanansaattaja.com/INFO.htm