Marko Lind   

 


2004-2008



Imatran KD:n ensimmäinen Varavaltuutettu / Imatran sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen


SISÄLTÖ

Kristilliset arvot

Käyntikortti

Kolumni


Imatra-politiikka

(v.2004-2008)

(valtapuolueet ja tilanne)


Suurpeto-politiikka

Vanhus-politiikka

Avioliitot

Lapsiperheet

Yksinhuoltajat


Kirjoitukset

Kuntalais-aloitteet

Adressit


Käytä äänioikeutta

Seuraa aikaasi:

(Sanoma-lehdet ja keskustelualueet internetissä)

Info äänestäjille

Liity KD:hen


Linkit

 


MARKO LINDIN KIRJOITUKSET


Luontoa suojeltava kaikin keinoin

Se, millaisesta luonnosta saamme tulevaisuudessa nauttia on suorassa suhteessa siihen, kuinka tärkeänä koemme sen suojelemisen tänä päivänä! Vaikka ns. "vihreät aatteet" ovatkin monessa suhteessa sortuneet törkeisiin ylilyönteihin, ovat ne kuitenkin olleet maassamme se eliittiryhmä, jonka toiminnan ansiosta luontoamme on suojeltu tähän päivään asti siten, ettei sen kauneus ole kokonaan kadonnut. Toisaalta, paremminkin olisi asioita voitu hoitaa, mutta hyvä että edes jotakin…

On sanomattakin selvää, että mikäli emme ymmärrä metsien ja sen ekosysteemin säilyttämisen tärkeyttä, tuhoamme pitkällä tähtäimellä ihmislajina itsemme metsien ja ekosysteemin ohella! Kysymys ei ole siis mistään "turhasta" asiasta, vaan luonnonsuojelulliset arvot koskettavat takuuvarmasti meitä kaikkia, tiesimmepä sitten sitä tai emme…

Tänä päivänä kaunista luontoamme raiskaavat saasteet (tehtaat, autoilu jne.), mutta suurin luontomme pilaaja "näillä kulmilla" on tänä päivänä se, kun hyväosaiset (eihän köyhillä ole varaa ylimääräisiin) rakentavat "joka niemeen ja notkoon" kesämökkejään, joille tehdään hyväkulkuinen tie puhumattakaan sähkölinjojen vedosta mökeille, sillä eiväthän nuo tämän maailman pröystäilijät pärjää maaseudullakaan ilman kaikenlaisia sähköisiä vempaimiaan. Tämä taas puolestaan vaikuttaa sen, että kauniit maastomme pirskotaan tonteiksi, metsää kaadetaan sorateiden tieltä eikä siinä sivussa metsää säästetä sähkölinjojen vedoltakaan. Kun erämetsät on pirskottu mökkipaikoiksi, on sanomattakin selvää, että siinä sivussa menetetään monien eläinten pesäpaikkoja sekä mm. arvokkaan ja harvinaisen kanalintumme metson soidinpaikkoja. Kun mökkejä on "joka niemessä ja notkelmassa" se vaikuttaa valitettavan usein myös sen, että nuo "rikkaat mökkeilijät" häiritsevät käytöksellään luonnon rauhaa (kevätkesällä lintujen ja muiden eläinten pesimistä) ja mikäli sama valitettava suuntaus jatkuu, ovat maaseutumme erämetsät tulevaisuudessa vain historiaa, jos sitäkään…

Nyt jos koskaan tulee ymmärtää mitä todellinen luonnon suojelu on! Se on sanansa mukaisesti LUONNON SUOJELUA, eikä luonnon raiskaamista milloin minkäkin syyn tähden! Yhteiskuntamme tulee pyrkiä säilyttämään erämaat siten, etteivät ne pirskoudu pieniksi "rikkaiden leikkikentiksi", mutta tätähän se ei tietenkään tee, sillä valtaosa yhteiskuntamme päättäjistämme on hyvätuloisia, joilla itsellään on mökkejä lähes tulkoon joka niemessä ja notkelmassa…

Imatran kaupungin suureksi luonnonsuojelulliseksi uhkaksi ovat muodostuneet jäteongelmat ja roskaaminen. Jos kaupunkimme asukkaat tahtovat päästä eroon vanhoista kodinkoneistaan jne. he joutuvat maksamaan "kasan euroja" ongelmajätteestä ja siksi monet köyhät kaupunkilaiset säästävät tässä menettelyssä siten, että kuskaavat jätteensä jonnekin "luonnon helmaan". Imatran kaupungin tulee ehdottomasti suhteessa vähäosaisiin kaupunkilaisiin antaa heille mahdollisuus kuskata ilmaiseksi ongelmajätteet kaatopaikalle ja täten turvata kaupunkimme luonto myös tuleville jälkipolville edes vähääkään normaalia luontoa muodostavassa "paketissa"…

On huomattava myös se tosiasia, että köyhät kaupunkilaiset ovat suurin jäteongelman (kodinkoneet, televisiot jne.) tuottaja, sillä heillä ei ole useinkaan rahaa ostaa uusia ja pitempiaikaisia sähkövempaimia, vaan käytettyjä ja laadultaan huonompia, jotka taas hajoavat aikaisemmin ja joutuvat valitettavasti ainakin täällä Imatralla ns. ekologiseen kiertoon (koska köyhillä ei ole varaa maksaa kaikennäköisiä jäteongelma maksuja), vaikka ne kuuluisivat kaatopaikalle! Rikkaillahan tätä ongelmaa ei selvästikään ole, sillä sen lisäksi, että heillä on varaa maksaa "jäteongelma maksut", heillä on myös varaa ostaa koneita, jotka kestävät pitempään. Joten, jälleen kerran kysymys on ensisijaisesti köyhien kaupunkilaisten ongelmasta puhuttaessa ongelmajätteestä…

(Kirjoitus v.2004)

 

 

 

 


Yhteystiedot: Marko Lind Gsm: 041-4701961 / 041-5714123 / 044-3300820 / E-mail: kettukallion@suomi24.fi