|
|
|
|
2004-2008 |
Imatran KD:n ensimmäinen Varavaltuutettu / Imatran sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen |
|
|
SISÄLTÖ (v.2004-2008) (valtapuolueet ja tilanne) (Sanoma-lehdet ja keskustelualueet internetissä)
|
MISTÄ KARSITAAN? Lienee sanomattakin selvää, että jos elintärkeät palvelurakenteet ovat vaarassa, silloin pitää karsia niistä rakenteista joita kaupunki ylläpitää vain tarjotakseen viihtyvyyttä tai pitääkseen ulkonaista imagoaan kunnossa. Koska elintärkeät palvelurakenteet ovat vaarassa, niin lienee turhaa työntää rahaa ns. kulisseihin, joiden ylläpitämiseen menee aivan liikaa rahaa puhumattakaan siitä, että miksi pitäisi kaupungilla olla komeat isot kulissit joita ulkopuolisen on mukava tarkkailla mutta sisäänkäynnin jälkeen onkin sitten vain pelkkää tyhjyyttä ja kurjuutta… Koulutoimesta ja sosiaali-ja terveystoimesta on mahdotonta enää karsia, sen tietävät kaikki jotka jollain tavalla sivuavat omassa elämässään edellä mainittuja sektoreita. Sen sijaan kaikista muista kohteista tulee olla valmiita luopumaan ylläpitääksemme kaupungissamme elintärkeät rakenteet. Kaikki ylläpidetään yhdestä kukkarosta koskien kaupunkiamme ja asiaa yksinkertaistaakseni voisimme verrata ratkaisua, joka helpottaisi tilannettamme kodin rahakukkaroon: Jos ei rahaa riitä ruokaan, ei silloin haaveilla kauniista autosta saatikka kesämökistä puhumattakaan kalliista ulkomaanmatkoista, vaan kyllä silloin ne saa jäädä mikäli jääkaappiin tahdotaan jotain muutakin kuin vain pelkkä valo. Kyllä silloin saa huvittelut jäädä ja tilalle tulla kaikki oleellinen, eli perustarpeet joita meistä jokainen tarvitsee elääkseen ja selviytyäkseen… Hyviä asioita on kaupungissamme paljon ja niistä luopuminen tekee varmasti kipeää! Kuitenkin elämä on valintoja täynnä eikä ole edes olemassa mahdollisuutta, ettei meidän tarvitsisi valita, sillä elämä kokonaisuutena on yhtä valintaa. Keskustelemmepa sitten politiikasta tai elämästä yleensä. Elämä on valintaa ja valinnat tekevät aina kipeää, eiväthän ne muutoin olisi mitään valintoja… Tekninen toimi, ympäristötoimi, kulttuuritoimi ja vapaa-aikatoimi ovat tehneet ja tekevät arvokasta työtä. Kuitenkaan heidän työnsä ei ole elintärkeää jos vertaamme heidän työtään sosiaali-ja terveystoimeen sekä koulutoimeen. Se ei ole elintärkeää siksi, koska vaikka lakkauttaisimme kaikki edellä mainitut toimet, niin se ei vielä veisi kaupunkilaisiltamme pois perusturvaa, vaikka elämä vähän köyhemmäksi monien osalla ajautuisikin. Toki lakkauttamista en itse kannata, mutta rahojen karsimista edellä mainituilta sektoreilta kylläkin ja niiden siirtämistä sosiaali-ja terveystoimeen sekä koulutoimeen… Kaupunkimme poliittisen hallinnon kohdalla voisi varmasti myöskin tehdä paljon karsimisen suhteen. Raskas koneisto kun nielee yllättävän paljon veronmaksajien rahoja… Kaupunkiimme tulisi perustaa valvontaorganisaatio joka valvoisi tehokkaasti sitä, millaisiin projekteihin veronmaksajiemme rahoja kaupungissamme käytetään. Erilaiset projektit joihin on sijoitettu veronmaksajiemme rahaa ja jotka kuitenkaan eivät ole käytännössä osoittautuneet toimiviksi ovat varmasti uudelleen tarkastamisen sekä paremman valvonnan alaisia kohteita, joista varmasti säästöä saadaan aikaiseksi. Olen kuullut (uskokaa tai älkää) lähestulkoon uskomattomia juttuja siitä, mihin ja millaisia summia ollaan laitettu erilaisiin projekteihin, joiden etenemisestä ei ole minkäänlaista näyttöä ja joita kuitenkin ollaan ylläpidetty poliittisen johdon toimesta kun samanaikaisesti karsitaan peruspalveluista. Noita juttuja kuunnellessani en ole voinut olla säälimättä niitä kaupunkilaisiamme, joiden osaksi on tullut säästötoimenpiteet joiden tahojen pröystäillessä rahoillaan tässä kaupungissa…
Marko Lind v.2005
|
Yhteystiedot: Marko Lind Gsm: 041-4701961 / 041-5714123 / 044-3300820 / E-mail: kettukallion@suomi24.fi