|
|
|
|
2004-2008 |
Imatran KD:n ensimmäinen Varavaltuutettu / Imatran sosiaali-ja terveyslautakunnan jäsen |
|
|
SISÄLTÖ (v.2004-2008) (valtapuolueet ja tilanne) (Sanoma-lehdet ja keskustelualueet internetissä)
|
Valitse puolesi. Puolueettomuus auttaa sortajaa, ei koskaan uhria - Elie Wiesel
Kansalaisten perusoikeus: Yhteiskunnallinen vaikuttaminen Suomi on passiivista kansaa! Se on opetettu valtaapitävien toimesta ajattelutapaan, jossa se kokee mahdollisuuden vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon vain vaaleissa, jos niissäkään. Yhteiskunnassamme kansa on tottunut nuristen ja valitellen nöyrtymään alistuen passiivisuuteen koskien yhteiskunnallisia / kunnallisia asioita sen enempää nousematta barrikadeille ja olisi hyvin sinisilmäistä yrittää edes väittää, että kansa oikeasti olisi ymmärtänyt mahdollisuutensa vaikuttaa heitä koskeviin, joskus hyvin elintärkeisiinkin asioihin, vaalikausien välisenä aikana. Hyvin perustein voidaan siis realistisesti todeta: Suomen kansalta ollaan viekkaasti vuosikymmenien aikana viety yksi kansalaisten perusoikeus: yhteiskunnallisen vaikuttamisen oikeus! On totta, että vaaleissa kansa valitsee edustajansa poliittiseen päätöksentekoon niin yhteiskunnallisesti kuin kunnallisestikin. Mutta se ei ole kansan ainoa mahdollisuus vaikuttaa, vaikka toisenlaista illuusiota hyvin menestyksekkäästi valtaapitävien toimesta ylläpidetäänkin. Kansa voi sekä sen velvollisuus on vaikuttaa kokoaikaisesti, eikä vain vaaleissa! Demokraattisessa yhteiskunnassamme päättäjät valitaan äänestämällä ajamaan kansalaisten etuja tietyksi ajanjaksoksi. Päättäjät ovat siis vaaleissa täysin äänestäjistään riippuvaisia. Tavallisten kansalaisten keskuudessa vallalla olevan ns. passiivis-illuusion puhkaistakseni tahdon korostaa, että päättäjät ovat äänestäjiensä varassa myöskin vaalien välisen aikajakson, sillä kuten edellä totesin, päättäjät on valittu ajamaan kansalaisten etuja vain tietyksi ajanjaksoksi ja säilyttääkseen valtansa heidän tulisi toimia kansan etujen ajajina säilyttääkseen, jos mahdollista, heidän valtuutuksena myöskin seuraavissa vaaleissa. Monikaan äänestäjä ei ehkä tiedä, mutta ajan hermolla elävät poliittiset päättäjät seuraavat hyvin aktiivisesti kannatustaan vaalien jälkeen / vaalien välisenä aikana ja toimivat sen mukaisesti säilyttääkseen valta-asemansa / vaikutusmahdollisuutensa seuraavissa vaaleissa. Päättäjät ovat siis äänestäjien armoilla myös vaalien välisenä aikana, eikä suinkaan vain vaaleissa! Äänestäjät ollaan kuitenkin saatu valheellisesti uskomaan, etteivät he voisi vaikuttaa kuin ainoastaan vaaleissa äänestämällä, mutta koska edellä mainittu äänestäjien suosion etsiminen on todellisuudessa päättäjien taholta kokoaikaista, niin täten tavalliset kansalaiset äänestäjän roolissa voivat vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon yllättävän suoranaisesti, kunhan vain ymmärtävät vaatia yhteiskunnallista vaikuttamisen oikeutta vaalien välisenä aikana. Käytännössä se merkitsee äänestäjien yhteenliittymistä ja tätä kautta jonkin poliittisen asian esille nostamista. Riittävä määrä äänestäjiä yhteistyössä keskenään kääntää jokaisen uraansa suunnittelevan poliitikon pään ja täten yllättävää kyllä, huomaamme ettei asioita sittenkään päätä poliittiset päättäjät, vaan kansa, joka on valinnut nuo päättäjät. Myöskin vaalien välisenä aikana! Jokainen poliitikko on riippuvainen äänestäjistään! Jos äänestäjät riittävän painokkaasti yhteistyössä nostavat jonkin poliittisen epäkohdan esille ja vaativat oikeuksiaan, on sillä suurempi merkitys kuin moni tavallinen kansalainen saattaisi edes mielessään ajatella. Koska kansalla on näin suuri valta, sen tulisi osata sitä käyttää niin yhteiskunnallisesti kuin kunnallisestikin. Käytännössä se tarkoittaa äänestäjien barrikadeille nousua jonkin poliittisen epäkohdan muuttamiseksi! Tämän hetken poliittinen päätöksenteko ollaan tietoisesti päättäjien toimesta viety kauemmaksi äänestäjistä. Tämä on vaikuttanut sen, ettei monikaan äänestäjä ymmärrä valtaa, joka tavallisella kansalla on. Valta on aina ollut ja tulee olemaan kansalla demokraattisessa maassa. Jos päättäjät ovat yhteiskuntamme / kuntamme "päitä", niin kansa on se "kaula" joka kääntää nuo päät! Vain sellainen päättäjä, joka ei tahdo jatkaa poliittista uraansa, ei kuuntele äänestäjiensä mielipiteitä. Poliittinen päättäjä, joka ei huomioi kansan vaatimuksia on kuin hullu, joka sahaa oksaa jolla itse istuu! TERVETULOA IHMISARVO RY:n JÄSENEKSI ! Ihmisarvo Ry on haasteellisen työn edessä. Tukekaamme sitä työtä ja muistakaamme: Suurikin tuli syttyy pienestä kipinästä! KESKUSTELUA TYÖTTÖMYYDESTÄ http://www.ihmisarvo.org/keskustelu/index.phpIHMISARVO RY http://www.ihmisarvo.org/index1.htm
|
Yhteystiedot: Marko Lind Gsm: 041-4701961 / 041-5714123 / 044-3300820 / E-mail: kettukallion@suomi24.fi