KOIRAHARRASTUS VASTAAN SUSIKANNAN KASVU


Uskaltaako kohta kukaan ostaa kallista rotukoiraa?

Kennelit / kasvattajat: MIETTIKÄÄ, SIIS TODELLA MIETTIKÄÄ!

Vastakkainasettelussa kenneltoiminta yhä suurenevan susipopulaation kanssa

Suomessa susipopulaatio kasvaa ja käy yhä röyhkeämmäksi vieden talojen pihoista kaikenrotuisia koiria jopa keskellä kirkasta päivää. Tämän olisi pitänyt jo aikoja sitten huolestuttaa koirien kasvattajia / kenneleitä, mutta jostakin kumman syystä koiraharrastajissamme (kenneltoiminnassa) on suuri osa niitä, jotka tahtovat maahamme lisää susia siitäkin huolimatta, vaikka ne muodostavat selkeän uhkakuvan koko kenneltoiminnallemme. Tämän tähden kaikkien kenneltoimintaa harrastavien on syytä miettiä tarkoin suhtautumistaan susikannan kasvattamiseen maassamme ja varsinainen kysymys kuuluukin:

- Jos ja oletettavasti kun susikanta kasvaa muodostaen todellisen uhan koiraharrastajille (HARRASTAJAT OSTAVAT KENNELEILTÄ / KASVATTAJILTA KOIRANSA), niin uskaltaako tulevaisuudessa enää monikaan ostaa arvokasta rotukoiraa vain suden syötäväksi ja johtaako tilanne tällöin siihen, että ihmisiä siirtyy lukemattomat määrät pois täysirotuisten rotukoirien harrastajien riveistä siirtyen sekarotuisten omistajiksi? Miksi kukaan ostaisi kallista koiraa sen menettämisen uhalla kun tarjolla on halpa / ilmainen sekarotuinen koira?

Jos nyt kaikki maamme kennelit / kasvattajat eivät yhdisty taistelemaan susikannan runsasta kasvua vastaan, voivat he käytännössä lopettaa koiraharrastustoimintansa, sillä tulevaisuudessa harva ostaa enää täysirotuisia rotukoiria niiden menettämisen pelossa! Kukas sitä nyt rahoja susien suuhun varta vasten laittaisi!

* Pyydän huomioimaan kenneleitä / kasvattajia, ettei susikannan kasvun myötä tulleet koiramenetykset koske vain metsästyskoiria, vaan koiria rotuun katsomatta niiden jäädessä susien suuhun pihamaalla ja taajamissa.

Laita nyt nimesi susikannan vastustamista puoltavaan adressiin ja turvaa oman harrastuksesi säilyminen myöskin tulevaisuudessa. Ellet sitten aio sinäkin siirtyä rotukoirista sekarotuisiin kääntäen selkäsi kenneltoiminnalle ja täten pitkäjänteiselle jalostustyölle, jonka puolesta esi-isämme ovat tehneet uutterasti töitä!


LAITA NIMESI SUSIADRESSIIN JA PELASTA KENNELTOIMINTA !

Ja muista: Vastakkainasettelussa koira vastaan susi tai tarkemmin sanottuna: kenneltoiminta vastaan kasvava susikanta!