Ajokoirajalostuksesta: kenneltoiminnasta koskien kokeita ja näyttelyitä kommentit vieraskirjaan. Vieraskirjaan voit myöskin jättää ilmoituksiasi pentueista, joita sinulla myytävänä tai jos sinulla on tarjota jalostukseen hyvää urosta, ilmoitathan siitäkin vieraskirjassa. 

Innokkaat jänis-ajokoirien ystävät kehuskelevat usein koiriaan jopa mainoksissa koiriksi, jotka eivät aja kettua sekä myöskin toisaalta kettu-ajureiden ystävät päinvastoin luullen sen olevan jokin mainosvaltti, vaikka todellisuudessa se ei kerro suomen ajokoirista todellisuudessa tietäville kuin ainoastaan sen, että jos jokin ominaisuus tuon edellä mainitun perusteella pitäisi mainoksessa olevalle koiralle antaa, on se korkeintaan puutteellinen metsästysinto! Kovan metsästysinnon omaavat suomenajokoirat kun ajavat lähes kaikkea mitä "edestä lähtee"…

On totta, että kovan metsästysinnon omaava suomenajokoira ajaa nuoruudessaan (myöskin vanhempana) lähes tulkoon kaikkea ja tällainen koira tulee saada ohjattua oikeiden "ajettavien" jäljille. Tällainen koira onnistuakseen (tullakseen joko jänis tai kettuvalioksi) tarvitsee ominaisuuden, jota kutsutaan tottelevaisuudeksi, mutta jos edellä mainittu koira tottelevaisuuden tähden saadaan joskus jänis/kettuvalioksi, niin turha on silloin edes mainoksissa hehkuttaa mitään jänis- saatikka kettuvapaudesta ikään kuin taipumus edellä mainittuun saaliseläimeen tulisi perimän kautta. Silloin tulisi hehkuttaa tottelevaisuudesta, jota taas toisaalta todella kovan metsästysinnon omaavilla koirilla ei ole laisinkaan, toisin kuin luullaan. Kovan metsästysinnon omaava ajokoira kun vähät välittää irtipäästyään isäntänsä/emäntänsä käskyistä tai kehotuksista riippumatta siitä onko ketun vai jäniksen jäljellä…

Katsotaanpa edellä mainittua asiaa sitten jalostuksen kannalta; Monesta jänisajurista on tehty "jalostuksen häpeäpilkkujen toimesta" puoliväkisin kettuajuri ja päinvastoin! Sukutaulut, joita me innokkaat ajokoirien ystävät niin mielellään tutkimme, eivät kerro meille paljoakaan ja siksi usein yllätykseksemme kovasta jänislinjasta usein puhkeaakin kovia kettuajureita ja päinvastoin. Liian usein käy niin, ettei kovista suvuista puhkea kukkaansa ylipäätänsä mitään, ainoastaan tottelevia koiria, jotka eivät tahdo isäntänsä jaloista metsästystilanteessa lähteä mihinkään vaan odottavat isännän tekevän sen, mikä heille itselleen kuuluisi eli saaliseläimen löytämisen sekä sen ajamisen. Valitettavasti ajokoirapiireissä on sen verran huonokuntoisia isäntiä / emäntiä, ettei siitäkään tahdo tulla mitään. Toisaalta, joskus tuntuu, että parempia ajureita ovat ajureiden isännät ja emännät kuin ajurit itse, sen verran kova- haukkuisia ja herkkiä edellä mainitut ajokoiraharrastajat valitettavan usein ovat ja kun vielä tiedämme, että haukun tärkein ominaisuus on kuuluvuus, niin edes huonoa haukkunumeroa emme totisesti voi edellä mainituille "jalostajille" (jotka pakottamalla tekevät ajuristaan joko kettu/jänisajurin) antaa, sillä sen verran kauas on "paha kello kalkattanut" ja se totisesti näkyy tämän päivän jalostuksessamme…

Jos tahdomme jalostaa kettupuolelle hyviä ketunajureita ja taas jänispuolelle hyviä jänisajureita, jotka ovat oikeasti kiinnostuneet ajamaan joko kettua tai jänistä, tulee koiralle tällöin aina antaa mahdollisuus molemman eläimen ajamiseen jo nuorena. Jalostuksellisesti piiska tai mikä vielä pahempaa, jokin "näreen oksa" on pahin vihollinen jalostustyön eteenpäin menemiselle ja isännälle / emännälle, joka koiran treenaamisessa käyttää jompaakumpaa, tai mikä vielä pahempaa, molempia "opetusvälineitä", tulisi itselleen antaa oikein "isän kädestä" ja kehottaa tällaista ihmispoloista siirtymään muihin harrastuksiin eikä pilaavan uljasta ajokoirarotuamme tyhmyydellään ja lyhytnäköisyydellään…

Ajokoiran tulee antaa jo nuorena ajaa niin kettua kuin jänistäkin ja antaa koiran itsensä valita, kumpi kiinnostaa enemmän, jänis vai kettu tai mikä vielä parempaa; molemmat! Näin yksinkertaista se on, mikäli tahdomme geenien siirtyvän jälkipolviin! Vain näin jalostuvat todelliset ketunajurit / jänisajurit ja vain perimässä olevalla pääomalla on merkitystä, sillä yksikään koira ei tunnetusti siirrä isännältä / emännältä oppimaansa suoraan jälkipolville! Vain koira, joka oman valintansa kautta saa päätyä jalostuksen kiertokulkuun joko ketun / jäniksen ajurina tai mikä vielä parempaa, molempina, voi periyttää jälkipolville niitä ominaisuuksia, joita me sukutauluja tutkimalla toivomme löytävämme.

Lopuksi; jänismiehet pitävät kettukoiria huonoina ajureina ja taas toisaalta kettumiehet eivät arvosta jäniskoirissa esiintyvää pehmeyttä jne. Ketä he luulevat huijaavansa mielivaltaisilla mielipiteillään, sillä kun riittävän pitkälle menemme lähes tulkoon jokaisen tarhassamme olevan ajurin sukutauluissa, huomaamme väkisinkin, että jokaisessa ajurissamme on niin jänis kuin kettuvertakin. Toisaalta, kun muistamme, että "väkisin opettamalla" sukutaulut ovat sellaisia kuin ovat, niin emme voi muuta kuin todeta; HARVASSA ON KOVA METSÄSTYSINTO mutta sitäkin yleisempää on tottelevaisuus, joka valitettavan usein puhkeaa kukkaansa metsästysreissuillamme siten, että tuo kovasukuinen ajurimme vetelehtii vain jalkojemme juuressa odottaen sitä käskyä, että mitä pitäisi ajaa. Kovan metsästysinnon omaavalla koiralla sitä vastoin metsästysreissut muodostuvat huomattavasti mukavammiksi, olipa sitten ajossa kettu tai jänis, tai molemmat…

Joten lopetetaan "hyvät ajokoiraihmiset" hehkuttamiset jänis / kettuvapaudesta ja ruvetaan vihdoin jalostamaan todellisia ajureita; KAKSOISVALIOITA (kettu + jänis), sillä kovan metsästysinnon omaava ajokoira tahtoo ajaa molempia ja jos perimässä on vielä ajotaitoa, niin voi sitä nautintoa ja ajon helinää, mitä totisesti saamme metsästysreissuillamme kuulla! Yksinkertaistettuna; RUVETAAN SIIS VIHDOINKIN JALOSTAMAAN SITÄ PALJONPUHUTTUA "METSÄSTYSINTOA"…

Kaakkois-Suomen ajokoirakerhon Päätoimittaja

Marko Lind / Voittaja-kennel

Lukijan palstalla käydään kiivasta keskustelua ajokoirien taipumuksesta ajaa "kaikkea liikkuvaa" suhteessa siihen, että liittyykö edellä mainittu taipumus metsästysintoon vai ei. Niin kuin on aikaisemmissa kirjoituksissani käynyt ilmi, mielestäni huippuintoinen nuori suomenajokoira sortuu ajamaan kaikkea liikkuvaa. Se, että ajaako edellämainitun ominaisuuden omaava koira vanhempana kaikkea liikkuvaa, onkin sitten jo toinen juttu...

On myöskin muistettava se, etteivät kaikki hirvi / peura-ajurit suinkaan ole huippuintoisia vaan kysymyksessä saattaa yksinkertaisesti olla vain mieltymys edellä mainittuihin "haittatekijöihin". Tämän huomamme mm. viime lehdessä nimimerkillä "Kemistä oon ja kehtaan kirjoittaa" kirjoituksesta, jossa hän kysyy neuvoa siihen, mitä tehdä koiralle, joka ajaa ensimmäisen kerran sorkkaeläintä 1-3 tunnin ajan ja palaa isännän luokse kuin mitään väärää ei olisi tapahtunut. Jokainen täysijärkinenhän ymmärtää, että jos kysymyksessä olisi koira, millä on huippumetsästysinto, SE EI PALAISI sorkkaeläimen ajosta, vaan SE PITÄISI HAKEA SIELTÄ POIS! Monet koirat siis ajavat sorkkaeläimiä ja niin kuin huomasimme, ei sillä välttämättä ole mitään tekemistä kovan metsästysinnon kanssa. Minun ohjeeni onkin "Kemin kirjoittajalle"; Älä ole niinkään huolissasi siitä, että koirasi ajaa sorkkaeläintä "vain muutaman tunnin", vaan keskitä sen sijaan kaikki tarmosi siihen, mistä löytäisit huippuintoisen suomenajokoiran...

Mutta mikä sitten avuksi, jos omalle kohdalle sattuu "huipputuurilla" ajokoira, joka omaa huippukovan metsästysinnon ja tämän tähden sen vaarana on sortua ajamaan ei toivottua eläintä? Huipputuurilla siksi, koska maamme ajokoirista vain häviävän pienellä osalla on edellä mainittu taipumus! Vastaus on yllättävän yksinkertainen, niin yksinkertainen, etteivät tämän maan viisaat ajokoiraihmiset useinkaan tule vaivautuneeksi edes sitä ajattelemaan: OHJAA KOIRASI AJAMAAN ELÄINTÄ, JOTA SEN TOIVOT AJAVAN!

Nimittäin, jos ajokoira viedään pennusta asti alueille, jossa on ns. "toivottua riistaa" ja pyritään välttämään "ei toivottua riistaa" ohjautuu tällöin kovaintoinen koira automaattisesti ajamaan pääasiassa juuri sitä eläintä, jota omistaja toivoo sen ajavan. On mielivaltaisen tyhmää ja ajattelematonta viedä nuori koira alueille jossa sen vaarana on runsaat hirvi ja peurakannat. Mielivaltaisen tyhmää siksi, että tällöin nuori koira ikään kuin ohjataan ajamaan edellä mainittua kiellettyä riistaa. Itselläni edellä mainittu periaate on toiminut mainiosti, vaikkakin koirani nuorena (eivät läheskään kaikki) ovatkin sortuneet "muutaman kerran" ajamaan mm. hirveä niiden kuitenkin vanhempana pääasiassa keskittyvän ajamaan vain kettua sekä jänistä...

Nuori koira siis ohjataan ajamaan haluttua riistaa eikä suinkaan pakoteta olla ajamatta! Jos kovaintoinen koira ollaan toistumiseen viety omaa hölmöyttään alueille, jossa on epätoivottua riistaa enemmän kuin toivottua, se lähtee takuuvarmasti niitä ajamaan eikä sitä kepillä saatikka erilaisilla koulutuspannoilla saada pois kuitenkaan! Jos taas kysymyksessä on puutteellisen metsästysinnon omaava tai keskinkertaisen innon omaava koira, niin vain tällöin, korostan: VAIN SILLOIN PAKKOKEINOT AUTTAVAT, eikä aina silloinkaan...

Jos esim. tahdon koirani ajavan kettua, niin en takuuvarmasti vie sitä nuorena jänisrikkaille alueille tai päinvastoin. Se olisi silkkaa hulluutta eikä se totisesti palvele ketään, korkeintaan sähköpantojen (koulutuspantojen) markkinoijia. Toisaalta, jostakin täytyy edellä mainitun elinkeinon harjoittajienkin rahansa repiä, joten nimittäkäämme siis edellä mainittua hulluutta mieluummin hyväntekeväisyydeksi koska tällöin se ei loukkaa niin paljon niitä, joihin tämäkin kirjoitus takuuvarmasti "keppiänsä kolauttaa". Älähdyksiä tulemme varmasti kuulemaan tulevilla lukijan palstoilla paljonkin...

Valitettavan monet tuntuvat ajattelevan, että kovaintoisen ajokoiran reissut metsässä ajautuvat toistuvasti esim. sorkkaeläinten ajoon. Mainittakoon, että jos ajokoira laitetaan esim. ketun yöjäljelle ja se toistumiseen lähtee ajamaan kuitenkin peuraa tai hirveä, ei tällöin kysymyksessä ole suinkaan kovaintoinen koira, vaan tällöin on syynä se, että koiralla on taipumus ajaa sorkkaeläintä! Jos kerta kovaintoinen koira ajaa lähestulkoon "kaikkea liikkuvaa", NIIN MIKSI SE EI SITTEN AJA SITÄ KETTUA JONKA JÄLJILLE SE ON LAITETTU!

Ja lopuksi: Jos koira koulutetaan ajamaan jotakin tiettyä eläintä eikä anneta koiran itse päättää, ei tämä tällainen palvele jalostusta ollenkaan! Jos näin tekemällä tehdään jänisvapaita kettuajureita taikka päinvastoin sekä sorkkaeläinvapaita ajokoiria ja sitten edellä mainittuja koiria käytetään jalostukseen puhtaina kettu tai jänisajureina mainostaen vielä sorkkaeläinvapautta, teemme karhunpalveluksen jalostukselle, koska opittu ei periydy ainakaan heti seuraavissa polvissa, jos ollenkaan. Ajokoiran kouluttamisella emme siis palvele jalostusta, joten kouluttamisen sijaan meidän tulisi tutkia entistä enemmän sukutauluja mikäli tahdomme itsellemme mieluisan koiran joka ajaa sitä mitä itsekukin tahdomme. Vaihtoehdoiksi tällöin jää joko huippuintoinen koira, joka ajaa lähestulkoon kaikkea liikkuvaa tai sitten innoltaan keskitasoa alempi koira, joka ajaa vain jotakin tiettyä eläintä, jos sitäkään...

Totuus sattuu, mutta sattuuko se liian kovaa? Kaikella kunnioituksella:

Marko Lind / Voittaja-kennel